Kävin viime vuoden lopun ja olen käynyt myös tämän alkuvuoden tiivistä prosessia itseni kanssa. Tämä vuosi 2021 on kolmas vuosi irtipäästämisten vuosien sarjassa. Minulla tämä on johtanut suureen sisäiseen muutokseen, joka heijastui vahvasti myös ulkoiseen elämään. Teimme suuressa luottamuksessa ja rakkaudessa päätöksen mieheni kanssa lähteä eri teille. Meillä oli toimiva kumppanuussuhde, mutta kasvoimme jo pidempään eri suuntiin. Sen jälkeen kun päätös oli tehty, minulle tuotiin nopeasti uusi koti. Asun nyt Myllykujalla 700 metrin päässä entisestä kodista. Totuttelemme uuteen arkeen.
Elämä on haastanut siinä, mikä onkaan tärkeintä? Mikä tekee minut onnelliseksi? Olen ennen asettanut muiden tunteet ja tarpeet omieni edelle. Tämä johti siihen, etten ollut onnellinen. Vahvana sisimmässäni oli kokemus, ettei minulla olisi edes oikeutta valita sitä, mikä tekee minut onnelliseksi. Ei ainakaan silloin, jos tämä valintani herättää jossakin toisessa ikäviä tunteita. Oli iso haaste lähteä pois tutusta ja turvallisesta, jossa oli paljon hyvää. Mutta joka ei kuitenkaan tyydyttänyt, eikä tuottanut täyttymystä enää. Lasten suhteen huoli oli myös hetkittäin iso. Ymmärsin, että minun oli kuitenkin asetettava oma hyvinvointini etusijalle, jotta lapsetkin voisivat voida aidosti hyvin. Jatkuva ristiriita, vastavirtaan vääntäminen ja liiallinen tinkiminen omista tarpeista aiheuttivat katkeruutta ja söivät paljon energiaa.
Lapset ovat sopeutuneet valtavan hienosti tähän muutokseen. 3,5-vuotiaalle tyttärellekin tämä on ollut suorastaan huojennus. Äiti onkin vapaampi, oma itsensä, rakastavampi ja iloisempi. Haleja ja ihania sanoja satelee. Keskitytään kaikkeen siihen, mikä on hyvää. Taloudellinen kysymyskin oli iso. Matka yrittäjänä on vasta aluillaan. Pystynkö tarjoamaan lapsilleni riittävän hyvän elämän? Vaikkei rahaa juuri nyt ole niin paljoa käytössä, olen saanut kokea, että Elämä kyllä pitää huolen siitä, ettei meiltä puutu mitään mitä aidosti tarvitsemme. Ja on niin paljon kaikkea ilostuttavaa, mikä on ihan ilmaista! Ollaan käyty päiväsaunassa, rakennettu majaa olohuoneeseen.. Ihanan retkipäivän voi viettää myös lähimetsässä. Ystävät lapsineen ovat valtava rikkaus. Kirppikset ja kirjastot!
Nyt koen eläväni todellisten arvojeni mukaan. Mikä lapsille onkaan tärkeintä ? Läsnäolo ja rakkaus. Koen nyt, että minun on helpompi hengittää omana itsenäni. Kahden kodin elämässäkin lapselle on mielestäni tärkeintä juuri se, että hän saa kummassakin kodissa olla oma itsensä. Häntä rakastetaan sellaisena kuin hän on. Hänet nähdään. Häntä kuunnellaan. Hänelle annetaan turvaa. Hänen annetaan kasvaa omaksi itsekseen rauhassa. Hänen kanssaan keskustellaan ikätasoisesti kaikesta. Tunteet sanoitetaan ja kannustetaan kaikkien tunteiden näyttämiseen. Eikä koskaan jätetä yksin vaikeana hetkenä.
Olen eheyttänyt itsessäni syvää turvattomuuden tunnetta, epäluottamusta itseeni ja Elämään. Olen kohdannut pahalta tuntuvaa yksinäisyyttä. Tämä on tie, jossa nämä todella kipeät menneet kokemukset aidosti eheytyvät. Nyt on päivä kerrallaan vaan luotettava, että Elämä kantaa. Ja niin se on kantanut. Minulle niin tärkeää on saada tehdä tätä työtäni, jossa koen täyttymystä. Ja olen hyvin kiitollinen siitä, että olen taas hyvissä energioissa tehdäkseni työtäni. Olen ammentanut paljon yksinolosta, luontoyhteydestä ja yhteydestä Suureen Henkeen. Nyt onkin täyttynyt jo kaksi seuraavaa viikkoa. Ilolla kokoan nyt kasaan myös uusia ryhmiä. Tämä työni auttaa minua syvempään yhteyteen itseni kanssa, eikä vie pois yhteydestä, kuten koin kiireisissä töissä kodin ulkopuolella.
Kaiken tämän luopumisen jälkeen koen, että tärkein on jäljellä ja kirkastunut. Ytimeni. Olen syvässä yhteydessä itseeni ja Luojaan. Itseni kanssa ja itseäni varten minä elän tämän elämän. Olen syntynyt tänne toteuttamaan tarkoitukseni. Joten rohkea on oltava. Suurinta luopumista olikin se, että entisessä elämässä luovuin itsestäni. Enää en hylkää itseäni. Rakastan itseni ehjäksi. Ja elän yhä täydemmin rakastavana, oman onneni Luojattarena!